Pleterskiä syytetään sosiaalisen median seuraajiensa huijaamisesta noin 30 miljoonalla dollarilla vuosien 2021 ja 2022 välisenä aikana digitaalisiin omaisuuseriin liittyneen epäillyn ponzi-huijauksen kautta. Hänet asetettiin syytteeseen vuonna 2024, ja hän päätti edustaa oikeussalissa itseään.

Kieltää syytökset

Loppupuheenvuorossaan kanadalainen toisti olevansa syytön. Kanadalaisen CBC:n välittämien tietojen mukaan hän väitti, että hänen syyttömyytensä olisi voitu todistaa, ellei hänen olisi ollut pakko toimia omana asianajajanaan oikeudenkäynnissä.

Jos valamiehistö toteaa hänet syylliseksi, häntä uhkaa jopa 14 vuoden vankeustuomio. Pleterski ei suinkaan ole ainoa oikeussaliin päätynyt — FTX:n perustaja Sam Bankman-Fried tuomittiin aiemmin Yhdysvalloissa 25 vuoden vankeuteen.

Kidnappaus vyyhdin jälkeen

Pleterskin ympärillä tapahtuneet käänteet ovat johtaneet myös erilliseen rikosasiaan. Viittä miestä vastaan nostettiin syytteet hänen kidnappaamisestaan ja kiduttamisestaan vuonna 2022 sen jälkeen, kun he olivat itse menettäneet rahaa sijoitusjärjestelyssä. Yksi tekijöistä on myöntänyt syyllisyytensä yhdeksään syytekohtaan ja odottaa tuomionsa julistamista.