Irlannin valvontaviranomainen Central Bank of Ireland (CBI) ilmoitti torstaina, että kryptopörssin tytäryhtiö oli laiminlyönyt ulkoistamiseen ja käyttäjien varojen suojaamiseen liittyviä käytäntöjään.
Valvontaviranomaisen mukaan Coinbase Ireland luotti liikaa amerikkalaiseen emokonserniin valvonnan ylläpitämisessä. Viranomainen osoitti puutteita sekä järjestelmäsuunnittelussa että jatkuvassa valvonnassa.
Sekoitti käyttäjien varoja
Ongelmat tulivat ilmi muun muassa kryptomyönteisen Silvergate-pankin kriisin yhteydessä vuonna 2023. Tuolloin 30 asiakasta ohjeistettiin tallettamaan varoja tilille, jolla varat sekoittuivat toisen Coinbase-konserniin kuuluvan yhtiön varoihin.
Coinbase ilmoittaa myös, että tekniset virheet ja koodauserehdykset johtivat siihen, että suojatili oli alirahoitettu keskimäärin 0,54 prosentilla vuonna 2023 sekä vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. Lisäksi eräitä brittiläisten ja yhdysvaltalaisten asiakkaiden nostoja veloitettiin yhtiön irlantilaiselta tililtä.
Yksikään asiakas ei kärsinyt taloudellisesti
Yhtiö korostaa lausunnossaan, ettei yksikään asiakas kärsinyt taloudellisia menetyksiä puutteiden seurauksena ja että pääsyä varoihin ei koskaan estetty.
Seuraamus tulee noin vuosi sen jälkeen, kun CBI sakotti Coinbase Europea 21,4 miljoonalla eurolla rahanpesun vastaisen työn puutteista vuosien 2021 ja 2025 välillä.